Tein viimeset kaks vuotta töitä opintojen ohella. Etenki vuos sitte ku päätin tästä reissusta, piti mun myös tietyllä tavalla päättää hetkellisesti antavani kaikkeni jotta tää reissu ylipäätään mahdollistuu. Mun taloudellinen lähtötilanne vuos sitte elokuussa oli siis pyöreä nolla...
Ihan puistattaa kuin paljo tein vuoden aikana uhrauksia jokaikisellä henkisellä ja fyysisellä ja sosiaalisella ja ties millä tasolla. Hulluuteen asti töitä ja kunnon working my ass off -meininkiä, lähes täydellistä vapaa-ajasta luopumista, miljoona itkettyä itkua ja ei tässä oo mittään järkiä -hetkeä. On vielä jälkeenpäinki semmonen tunne että kyllä on suoraan selkärangasta neki rahat revitty.
So so so happy
Mutta uskokaa pois että nyt tuntuu MIELETTÖMÄLTÄ sanoa I DID IT ! Oon lähössä (melkein täysin) omakustanteisesti yheksäks kuukaueks asumaan toiseen maahan, tekemään ihan mielettömiä reissuja ja juttuja. Jo tähän mennessä ennen ku oon ees rajojen ulkopuolella, puhumattakaan koko ens vuodesta -- se kaikki oli takuulla tän arvosta. Annan IHAN KOSKA TAHANSA uuelleen IHAN YHTÄ PALJON jos se kerta mahollistaa mulle tämmösiä.
Jokatapauksessa, päätin jo keväällä että tänä kesänä on mun levähyksen vuoro.
Tänä kesänä en tee töitä, tää kesä on mulle. Mulle ja mun ihmisille.
"Voisin tehdä mitä tahansa
enkä kumminkaan tee yhtään
mitään. Voi miten hauskaa
on tehdä mitä haluaa."
-Pikky Myy
Ja nii on, tänä kesänä asiat, joihin oon keskittyny, on minä ja muut. Tärkiät ihmiset.
Ilo. Onnellisuus. Elämä. Eläminen. Jokaikinen hetki jonka saan käyttää niinku haluan.
Meneminen, tuleminen, lähteminen, palaaminen, liikkuminen, paikallaan oleminen.
Kiitos KIITOS ihanat
Ja täydellinen tää kesä on ollukki, paras mahollinen jättää nämä hetkelliset hyvästit ! Kaikki on menny kokoajan jotenki kummallisen nappiin. Oon saanu nauttia päivän toisensa jälkeen mielettömän ihania hetkiä, ihmisiä, reissuja, matkoja, tekemisiä ja olemisia. Vastapainoksi oon saanu olla just sen verran mitä tarvinki yksin ja tekemättä mitään (meiän porukat ei varmaan usko tuota lausetta, terkkuja vain, kyllä mää olin paikallaankin ü).
Aikataulu on ollu tiukka mutta koko ajan semmonen täydellinen LOKS. Ihmisten vapaapäivät, suunnat ja sijainnit on aina ollu täydellisiä ajotuksia. Oon nähny niitä joita nään koko ajan ja niitä joita en nää ikinä. Oon hypänny suoraan paikasta toiseen, hetkestä seuraavaan, hyvästä seurasta toiseen yhtä hyvään. Joskus se on viikko, joskus päivä, joskus tunti, joskus aivan pieni hetki jonka oon saanu. Mutta sillä ei oo mitään väliä. Kaikki on yhtä lailla tärkiää.
Multa on kysytty pitkin matkaa samat kysymykset, onko pelottavaa, jännittääkö, miten uskallan, eikö sulla tuu ikävä. Vastaukset on kutakuinkin ei ollenkaan, ei vielä, uskallan vaan, tulee varmasti.
Samasta hetkestä asti ku päätin että lähen, koko homma on tuntunu oikialta, helpolta, tarkotetulta ja täydellisesti mun elämäntilanteeseen sopivalta. LOKSAHUKSELTA. Jännittäjäluonne en oo ja uskallan kaikkea mikä on mahollista. Ja eihän mulla oo mitään epämukavaa eessä, päinvastoin pelkästään kaikkea mitä haluan. Joten mikäs tässä on vain olla, ootella, kohta lähtiä ja sitte olla siellä.
Vesipedon hammasharja, vesipedon hammastahnaa, vauhtihirmupillimehua, vauhtihirmun laastareita..... en kestä :')Ikävä tulee, tottakai. Mutta ensinnäki elän hetkessä, ei huolta huomisesta eikä varsinkaan tulevista tunteista. Nythän mää oon enimmäkseen vaan saanu koko ajan nauttia kaiken ja kaikkien läsnäolosta, ei mulla oo ikävä. Se tulee sitte ku sen aika on, ja sillon on myös ainoa oikea aika ikävöiä. Ei etukäteen. Etukäteen voi pelätä ikävää, mutta en minä sitä pelkää.
Toisekseen erityisen ihanaa on, että ei tärkiät ihmiset ikinä katoa.
Niinku oon aina hokenu. Vaikkei nähtäis tai vaikkei ees puhuttais.
Vaikka menis monta vuotta, taas tavataan.
♫ Of Monsters And Men - Slow And Steady
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti